Julkaistu Sulkapallolehdessä 04/2011
Nelinpelin hyökkäyksessä tärkeintä on hyökkäävän parin yhteispeli. Jos kumpikin tietää jo ennakolta täsmälleen, mitä toinen tekee, koko kenttä saadaan peitettyä tehokkaasti. Suomi-nelinpelissä liian usein joudutaan reagoimaan paitsi vastustajan lyönteihin, myös parin tekemisiin.
Miten parille sitten pystyy kertomaan ennakolta, mitä tulee tapahtumaan? Yksi tapa on tietysti sopia etukäteen, mitä tietyissä tilanteissa tehdään. Tämä toimii erinomaisesti, kunhan tilanne on vain riittävän selkeä, mutta pelitilanteissa tulee varmasti vastaan epäselviä tilanteita, joissa erehtymisen riski on suuri. Tarvitaan siis jokin tapa kommunikoida parin kanssa silloinkin, kun pallo on kesken.
Etupelaaja on johtaja
Millaiseen asetelmaan hyökkäävä puoli pyrkii? Mikä olisi hyökkäyksen päättämisen kannalta optimaalisin asetelma? Mistä pallo saadaan varmimmin tapettua lattiaan? Vastaukset näihin auttavat hahmottamaan sitä, mihin hyökkääjät pyrkivät.
Paras paikka pallon tappamiseen on verkolla – siksi sijoitamme parin toisen osapuolen eteen ja toisen taakse lyömään smashiä. Ja jotta puolustajien palautus tulisi mahdollisimman usein etupelaajalle tapettavaksi, on smash sijoitettava etupelaajan eteen. Tällöin puolustajien helpoimmat lyönnit eli suorat palautukset tulevat aina etupelaajalle (kuva 1).
Tästä seuraa se, että etupelaaja päättää, minne takapelaajan on hyökättävä. Jos takapelaajan smash menee muualle, etupelaaja on armotta myöhässä seuraavasta tilanteesta. Ensimmäinen opeteltava asia nelinpelin hyökkäyksestä tulisikin olla se, että takapelaaja oppii seuraamaan etupelaajan sijoittumista ja valitsemaan lyöntinsä sen mukaan.
Etupelaajan paikka
Mitä parempi hyökkäyspaikka takapelaajalle tulee, sen epätodennäköisempää on, että puolustajat pystyvät lyömään (vaikeaa) palautusta ristiin. Tämä antaa etupelaajalle mahdollisuuden lähteä painostamaan laitaa. Silloin luonnollisesti smash on myös sijoitettava laitaan (kuva 2).
Tässä yhteydessä on korostettava sitä, että etumiehen tehtävänä on arvioida hyökkäystilanteen laatu. Päätös tulisi tehdä heti noston lähdettyä vastustajan mailasta, jotta takamiehellä olisi riittävästi aikaa nähdä etumiehen tarkka sijoittuminen ja valita oma lyöntinsä sen mukaan.
Suora kierto
Kierroilla tarkoitetaan tilanteita, joissa hyökkäävät pelaajat pyrkivät muuttamaan etu- ja/tai takapelaajan paikkoja.
Etupelaaja tilaa suoran kierron sijoittumalla takapelaajasta nähden ristiin verkolle (ks. kuva 3). Takapelaaja smashaa useimmiten suoraan ja jatkaa välittömästi verkolle. Tämän jälkeen verkolla on kaksi etupelaajaa (!) valmiina tappamaan heikon palautuksen, jos sellaista vielä tulee. Jotta suoraa kiertoa voisi käyttää, on hyökkäystilanteen oltava erinomainen eli noston todella lyhyt, sillä jos puolustajat onnistuvat nostamaan smashin täyspitkänä, tulee kummalle tahansa hyökkäävälle pelaajalle kiire hakea pallo.
Suoran kierron tavoitteena EI ole vaihtaa etu- ja takapelaajan paikkoja keskenään, vaan tappaa lyhyeksi jäänyt nosto mahdollisimman tehokkaasti. Suoran smashin sijaan smahin voi lyödä melkein mihin vain, sillä verkko on käytännössä tukossa, kun molemmat pelaajat ovat siellä. Useimmiten suora smash on kuitenkin paras vaihtoehto, sillä silloin pallon lentomatka on lyhin. Tämä on poikkeus muistisääntöön, joka käski lyömään aina etupelaajan pään yli.
Ristikierto
Ristikierron tavoitteena on paitsi pallon tappaminen, myös etu- ja takapelaajan paikkojen vaihtaminen. Etupelaaja tilaa ristikierron sijoittumalla ristipuolelle, mutta selkeästi kauemmas verkosta kuin suorassa kierrossa. Takapelaaja smashaa ristiin, jonka jälkeen liikkuu eteenpäin oman kenttäpuoliskonsa puoliväliin. Nyt molemmat pelaajat ovat taas rinnakkain, mutta puolessa välissä omaa kenttäpuoliskoaan.
Etupelaaja ottaa kaikki suorat palautukset, myös täyspitkät nostot, ja takapelaaja puolestaan ristipalautukset, myös lähelle verkkoa tulevat. Koska valtaosa palautuksista tulee kuitenkin suoraan, on hyvin todennäköistä, että nosto tulee etupelaajan puolelle, ja hyökkääjät pääsevät vaihtamaan osia.
Harjoittelu
Kuten alussa todettiin, kaikki perustuu sille, että takapelaaja pystyy tarkkailemaan etupelaajan sijoittumista ja lyömään sen mukaisesti. Seuraava ja moninkertaisesti suurempi haaste on etupelajalle tehdä oikeita päätöksiä ”tulenjohtajana”, sillä aikaa päätöksille on vain sekunnin murto-osia. Ainoa tie oppimiseen on, taas kerran, hirvittävä määrä toistoja ja harjoitustunteja.
Näen tämän myös suurena haasteena suomalaiselle sulkapallolle, sillä hieman kärjistäen yksikään suomalainen pelaaja ei osaa tällaista pelitapaa kunnolla. Mutta saman asian voi nähdä myös positiivisemmin: nelinpelaajillamme on vielä paljon uutta opittavana – ja samalla selkeä tie kehittää heidän peliään eteenpäin!
Kommentti 10 vuotta myöhemmin (2021):
vuosikymmen on kyllä tuonut paljon kehitystä meidän nelinpeleihimme, eikä ylläoleva kritiikki ole enää niin relevanttia huippujemme osalta. Edellä esitetty teoria on silti edelleen täysin pätevää ja sopii hyvin harjoittelun pohjaksi.
